Milloin juhlitaan halloweenia Suomessa 2014?

halloween

Milloin on Halloween Suomessa vuonna 2014, ja milloin sitä pitäisi juhlia? En ollut tänäkään vuonna ensimmäinen googlettaja, koska ”oikea” anglosaksinen Halloween osuu perjantaille 31.10.2014, mutta kotimainen Pyhäinpäivä on vasta lauantaina 1.11.2014.

Tänä vuonna tilanne on hyvin selkeä (toisin kuin esim. viime vuonna, jolloin Halloween oli keskellä viikkoa). 2014 amerikkalainen Halloween (”Pyhäinpäivän aatto”) 31.10 ja kotimainen Pyhäinpäivä 1.11. osuvat peräkkäisille päiville samalle viikonlopulle, eli Halloween on nimensäkin mukaisesti Pyhäinpäivän aatto. Näin onnellisesti ei käy joka vuosi, koska meillä Pyhäinpäivä seilaa kalenterilauantain mukaan, ja anglosaksinen Halloween ja Pyhäinpäivä ovat aina kuun vaihteessa. 2014 Halloween-juhlia voi mielensä mukaan juhlia joko perjantaina, lauantaina tai vaikka kumpanakin.


Tärkeimmät Halloween-faktat kootusti:

– Alunperin Halloween on ollut Shamhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä.

– Anglosaksiset maat viettävät Pyhäinpäivää aina 1.11., joten Halloween on heillä aina 31.10. Tänä vuonna 2014 se on perjantai. Tämä on se päivä, jona kierrellään naamiaisasuissa naapuruston ovilla karkki-jekuttamassa.

– Suomalainen vanha maatalousyhteiskunnan aikainen sadonkorjuun juhla oli Kekri, jota juhlittiin ajankohdaltaan vaihtelevasti sadonkorjuutöiden päättyessä. 1800-luvulla tämä juhla vakiintui pyhäinmiestenpäivän yhteyteen.

– Suomen ev.lut.kirkko yhdisti Pyhäinpäivään vuonna 1955 kaksi juhlapyhää, joten meillä Pyhäinpäivä on aina 31.10. – 6.11. välille osuvana lauantaina. 2014 Pyhäinpäivä-lauanta on 1.11., ja edeltävä perjantai 31.10. on kirkkopyhienkin mukainen ”Halloween”, Pyhäinpäivän Aatto.

3 comments

  1. ronja

    hyvä kommentti mut reiks halla veeni pitäis olla 30.10 tänävuon luin ainakin niin

  2. jep

    Kyllä suomessa on halloween tuolloin 31 pvä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *