Milloin juhlitaan Halloweenia Suomessa vuonna 2015?

halloween

Koska on Halloween Suomessa vuonna 2015, ja milloin sitä pitäisi juhlia? En ollut tänäkään vuonna ensimmäinen googlettaja, vaikka tänä vuonna ”oikea” anglosaksinen Halloween osuu lauantaille 31.10.2015, ja kotimainen Pyhäinpäivä on samana päivänä 31.10.2015.

Tänä vuonna tilanne on selkeä, ja Pyhäinpäivän juhlinnan voi yhdistää Halloweeniin kerrankin samalle päivälle. Meillä yleensä juhlitaan Pyhäinpäivää, joka on lauantaina 31.10.2015 – joka tänä vuonna on myös amerikkalaisille se oikea Halloween, ”pyhäinpäivän aatto”. Amerikassa pyhäinpäivää vietetään 1.11.2015, eli päivää meitä myöhemmin.

Näin onnellisesti ei käy joka vuosi, koska meillä Pyhäinpäivä seilaa kalenterilauantain mukaan, ja anglosaksinen Halloween ja Pyhäinpäivä ovat aina kuun vaihteessa (eli joskus myös keskellä viikkoa). 2015 Halloween-juhlia voi mielensä mukaan juhlia joko perjantaina (suomalainen Pyhäinpäivän aatto), lauantaina (suomalainen Pyhäinpäivä ja Halloween) – tai vaikka kumpanakin. 🙂


Tärkeimmät Halloween-faktat kootusti:

– Alunperin Halloween on ollut Shamhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä.

– Anglosaksiset maat viettävät Pyhäinpäivää aina 1.11., joten Halloween (eli nimensä mukaisesti All Hallow’s Eve, pyhäinpäivää edeltävä aattoilta) on heillä aina 31.10. Tänä vuonna 2015 se on lauantai. Tämä on se päivä, jona kierrellään naamiaisasuissa naapuruston ovilla karkki-jekuttamassa.

– Suomalainen vanha maatalousyhteiskunnan aikainen sadonkorjuun juhla oli Kekri, jota juhlittiin ajankohdaltaan vaihtelevasti sadonkorjuutöiden päättyessä. 1800-luvulla tämä juhla vakiintui pyhäinmiestenpäivän yhteyteen.

– Suomen ev.lut.kirkko yhdisti Pyhäinpäivään vuonna 1955 kaksi juhlapyhää, joten meillä Pyhäinpäivä on aina 31.10. – 6.11. välille osuvana lauantaina. 2015 Pyhäinpäivä-lauanta on 31.10., ja edeltävä perjantai 30.10. olisi Suomen kirkkopyhien mukainen ”Halloween”, Pyhäinpäivän Aatto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *