Mitä voi tehdä vielä loppukesällä pikkurahalla?

Kesä loppuu ja hajottaa. Kesälomansa käyttäneet kiipeävät syysvahausta odottavia kiviportaita työpaikoilleen kaiteissa roikkuen ja päät painuksissa. Nuoret ovat hikoilleet koko kesän ikkunattomissa tehtaissa kesätöissä tai kaivelleet paperiliittimillä kynnenalusiaan kuivissa toimistoissa. Älä välitä, et ole sinäkään raukka parka yksin. Design Victimin toimitus hioi, hakkasi, repi ja muuten remontoi kaikkien parhaiden kesäkelien yli. Mutta vielä eivät ole lätäköt jäässä. Vielä ei ole aika päivitellä latujen kuntoa. 10-15 astetta ei vielä junaa pysäytä. Melko jämillä mennään, mutta ota viimeisistäkin viikoista kaikki irti. Mietin sinulle ja viimeisille rahoillesi tekemistä listaksi asti.

Mene ulos ja pysy siellä

Ei ole hyttysiä ja muu luonto elää, kasvaa ja muuttuu silmissä, joten sitä kannattaa lähteä tutkimaan. Mene mökille tai jos ei ole eikä ole varaa vuokratakaan, mene luonnonpuistoon ja etsi laavu. Tai, jos et pääse sinnekään, mene lähimmälle kalliolle istumaan. Eikä sitten mitään puolen tunnin tai tunnin käyntiä ja takaisin himaan facebookaamaan, vaan eväät mukaan, ja istu siellä niin kauan, että pakarat puutuu. Sitten vaihda asentoa. Tarkkaile oravien touhuja, kummallisia ötököitä, jollaisia et ole koskaan nähnyt. Koe miten maailma on kaikki yhtä ja valaistu.

Frisbeegolf-radat ovat tyhjiä

Tästä lajista ovat kaverit puhuneet jo pitkään. Jos et ole kokeillut, nyt voisi olla sopiva aika. Radalla ei koskaan tarvitse hävetä, mutta loppukesällä ja syksyllä vielä vähemmän, koska siellä ei ole ainuttakaan ylimielistä nokkanaamaa tähän aikaan vuodesta tärkeilemässä.

Pyörällä yöajelulle

Hyppää fillarin selkään keskellä yötä ja laske pitkin kaupungin katuja kuin sekopää, koska nyt on todennäköisempää, ettet tule törmäämään keneenkään. Anna loppukesän tuulen kiristää poskia ja purista sarvista kuin henkesi olisi niistä kiinni. Kuvittele, että jalkojesi välissä on Batcycle kaikilla aseilla ja sinä olet kaupungin vähäosaisten viimeinen toivo. Liidä kuin viittamiehen varjo katuvalojen välkkyessä tuulessa. Fuck yeah!

Lepakkopyörä. Kuvakaappaus leffasta The Dark Knight.

Lepakkopyörä. Kuvakaappaus leffasta The Dark Knight.

Syö syksyn sadosta

Perunat, porkkanat, lantut ja punajuuret uunivuokaan, rasvaa, suolaa, pippuria ja rosmariinia päälle ja uuniin folion alle. Omenat voit kuivattaa uunissa lastuiksi.

Juo kesäjuomia

Aloita tällä Design Victimin Saban kehittämällä Sour Red Russchianilla ja jatka heti suoraan Mojitoon. Nauti Sol tai muu meksikolainen sitruunalla äläkä limellä. Alkoholittomana vaihtoehtopommina tuoreet fruitiet ja smoothiet. Takuuvarma kesäfiilis säästä riippumatta.

Päiväkännit

Lomalla on täysi oikeus vetää rehellinen päiväkänni. Aloita hyvissä ajoin puolilta päivin, jolloin olet hyvissä jo ennen kuin kaverit pääsevät töistä. Känniyllätys naurattaa aina. Ehdit palauttaa pullotkin saman päivän aikana. Voi suorittaa joko kotona, ulkona tai baarikierroksella. Suomi on siitä upea maa, että täällä ei kukaan katso paheksuen.

Maalaa graffiti

Jos et vielä ole ehtinyt kiireisenä pitävien festareiden, häiden ja muiden pakkopullien takia, nyt on korkea aika päästää höyryt kannuista.

Taidenäyttelyt

Showroom Helsingin näyttelyssä This Is The Way on Jani Leinosen, Aurora Reinhardin ja Jiri Gellerin uusia töitä syyskuun 21. päivään asti. Avoinna keskiviikkoisin 15-19, lauantai- ja sunnuntai-iltapäivisin kolmeen, tai sovittuna aikana.

Julkiset tilat ja kadut myös tarjoavat ilmaisia taidenäyttelyitä. Kiertele ihailemassa tai kyynaamailemassa.

Harrasta seksiä ulkona

Vielä ei ole pakko turvautua rappukäytäviin ja ravintoloiden vessoihin. Käy panemassa luonnossa, autossa tai rannalla.

Käy tapahtumissa

Kesäfestarit, raharikkaiden Flow ja muut juhlat ovat jo aikaa sitten hautautuneet kymmentuhatpäisten karjalaumojen nostattaman pölyn alle, mutta vielä on tapahtumia, joissa voit päästä kesäfiiliksiin ulkona tai klubilla.

Taiteiden Yö
29.8.2014, Hämeenlinna

Joen Yö
29.8.2014, Joensuu

Helsinki Design Week
4.-14.9.2014 Helsinki
www.helsinkidesignweek.com

Dark Side of the Soul -klubi: Willie West & The High Society Brothers (USA/FIN)
5.9.2014
Kuudes Linja, Helsinki
alk. 10 €
www.tiketti.fi

Freddie Gibbs
5.9.2014
Tavastia-klubi, Helsinki
14,50 €, ovelta 15 €, jos jäljellä.
www.tiketti.fi

Allas Pop Up: Musiikkielokuvia
5.-7.9.2014, Helsinki
Rakkautta ja Anarkiaa-festivaalin ulkoilmatapahtuma Korjaamon pop up-puutarhassa Katajanokalla. Ennakkonäytökset.
www.visithelsinki.fi

Taidelauantai
6.9.2014, Lahti

Monsters of Pop
To 11.09. – La 13.09.2014
Klubi, Tampere
Päivälippu 7-16 €, kolme päivää 47,50 €
www.tiketti.fi

Late Night Shopping Designkorttelissa
11.9. Helsinki
www.visithelsinki.fi

MTV Push Helsinki
11.-12.9. Helsinki
www.mtvpushhelsinki.com

Rakkautta & Anarkiaa
18.-28.9. Helsinki

(Artikkelissa ei kehoiteta tekemään rikoksia.)

Kelmin Lumo

Kirjoittaja on kuvataiteilija, DJ ja web designer.

More Posts

Follow Me:
TwitterFacebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *