Kesälista

Villikukkaketo

Lista kivoista asioista kesällä.
Eli asioita, joita ilman voi helposti elää, mutta jotka ovat niiiiin mahtavia pienen hetken ajan.

– Jännityksen vaihtuminen helpotukseksi kastaessa varpaat uimaveteen.

– Havahtuminen siihen, että vieressä nukkuva henkilö nousee ylös keskellä yötä ja häätää inisevän hyttysen makuuhuoneesta.

– Omenan kuoriminen yhtenäisellä kuorisiivulla.

– Villasukat kylmänä kesäpäivänä sisällä ollessa. Talvella villasukat on niin normi, että niiden mukavuuden on unohtanut kevään aikana. Kesällä niitä Suomessa kuitenkin voi käyttää, ainakin sadepäivinä.

– Kihelmöinti 10 minuuttia sen jälkeen, kun on noussut jääkylmästä vedestä/järvestä/merestä. Se olemisen keveys!

– Pöydälle kasattu viikonloppuaamiainen, josta ei ole vielä otettu haukkuakaan. Hyvä kirja aamiaisen ohessa.

– Muutaman kesälomapäivän säästäminen syksylle.

– Arkilounaalla työkavereiden kesken jaettu kuohuviinipullo, ilman mitään suurempaa syytä tai juhlaa.

– Ruskea ruokosokeri, sormisuola.

– Kun lahjaa antaessa huomaa, että lahja oli oikeasti mieluisa.

– Ensimmäiset tomaatinkukat parvekkeella / puutarhassa / kasvihuoneessa.

– Lomalla yhtenä aamuna vapaaehtoisesti aikaisin herääminen (jos muuten nukkuu pitkään).

– Lomalla yhtenä aamuna pitkään nukkuminen (jos muuten herää aikaisin).

– Leffateatterista pätkän päättyessä ulos käveleminen, ja pieni pelko siitä että leffan avaruusolio / pahis / zombie / luonnonkatastrofi voisi odottaa ulkona.

– Havainto, että hotellin suositustähdet pitivät paikkansa ja hotellihuone on oikeasti mukava, ilmava, valoisa ja puhdas.

– Valoisat kesäyöt (klisee, mutta iltaihmisenä nautin näistä aina ja suuresti).

– Torilta ostetut ensimmäiset kypsät mansikat / mustikat / kirsikat / herneet / mitkä vaan kausivihannekset tai hedelmät.

– Julkisesta tilasta löydetty, kauniisti kirjoitettu lappu Sinulle. Lapussa jotain mukavaa ja yllättävää (kuten ohjeet ilmaiseen teatteriesitykseen).

– Ilmaiskonsertit, joiden artistista ei ole koskaan kuullut mutta joka osoittautuu hyväksi (np: Sici & the Boogie Brothers http://www.youtube.com/watch?v=OiKyAaMhVJs )

– Menomatka festareille.

– Paluumatka festareilta maanantaina ilman kiirettä. Uimatauot ja lounas oudossa pikkukaupungissa.

– Uteliaat sorsanpoikaset.

– Vastapaistetut letut.

– Paljain jaloin kävely.

– Töistä lähteminen perjantaina jo puoliltapäivin, vain hyvän sään vuoksi.

– Ne harvinaiset valkeanhohtavat yläpilvet, joita näkee vain loppukesällä yöllä pimeänsinistä taivasta vasten.

– Omat eväät automatkalla. (Oma suosikki: itsetehdyt voileipäkakku-kolmioleivät ja monta tuntia hautunut termostee.)

– Huomaamatta tarttunut rusketus, loppukesän päivettyneet hiukset.

– Luonnonkukkaniityt tien varressa.

One comment

  1. SaBa

    Nämä asiat hymyilytti taas. Olinpa jo unohtanut tämän kirjoittaneeni. 🙂

    Lisäpainoa tuolle festareiden leppoisalle paluumatkalle maanantaina! Tän vuoden festareilta on palattu yötä vasten sunnuntaina, eikä ole ollut kivaa yrittää valvoa ratissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *