Milloin juhlitaan Halloweenia? Suomessa, 2012?

Halloween!

Perinteeksi muodostunut ”huonoja kauhuleffoja, hyvää ruokaa”-tyyppinen illanvietto pitäisi taas järjestää, mutta koska? Koska on Halloween Suomessa, ja milloin sitä pitäisi juhlia? En ollut ensimmäinen googlettaja, ja tänä vuonna konsensus on vielä enemmän hakusessa: muualla maailmassa Halloween osuu keskiviikolle.

Ensin faktat pöytään:

– Alunperin Halloween on ollut Samhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä.

– Anglosaksiset maat viettävät Pyhäinpäivää 1.11., joten Halloween on heillä aina 31.10. Tänä vuonna keskiviikkona. Mikä ei tietenkään sovi Suomeen eikä yhdellekään ruokaravintolalle, koska Alkoholi. Mitään juhlapäivää ei sovi viettää Suomessa niin, että maksavat asiakkaat joutuisivat jarruttelemaan juhlimista töiden takia. Keskiviikkopäivä lienee unohdettu muualla, paitsi lounasruokaloissa ja opiskelijapiireissä.

– Suomen ev.lut.kirkko yhdisti Pyhäinpäivään vuonna 1955 kaksi juhlapyhää, joten meillä Pyhäinpäivä on aina 31.10. – 6.11. välille osuvana lauantaina. 2012 Pyhäinpäivä-lauantaita 3.11. edeltävä perjantai 2.11. olisi kirkkopyhien mukainen ”Halloween”, Pyhäinpäivän Aatto.

Mutta ei se tietenkään ole näin helppoa. Anglosaksisissa maissa Halloweenin ”aikuisten bileet” pidetään yleensä jo Halloweeniä edeltävänä viikonloppuna. Toisaalta Suomessa olisi järkevää juhlia pyhäinpäivän aattona, kun se aina viikonlopuksikin osuu… Tämän vuoden keskiviikkopäivä tuntuu sotkevan suomalaisten kuviot entisestään. Toisaalta osa haluaa juhlia Pyhäinpäivän aattoa, ja toisaalta meillä Halloween on niin irtaantunut alkuperäisestä uskonnollisesta merkityksestään, että useimmat juhlivat sitä mielummin jenkkien tahtiin.

Pidemmittä puheitta, kukin voi valita allaolevalta listalta kenen kanssa ja milloin juhlii Halloweenia tänä vuonna… Päivittelemme listaa vielä Halloweenin alla, kun enemmän tapahtumia julkaistaan.

Halloweenia edeltävän viikonlopun 26. – 28.10.2012 kannalla ovat:
– NYC:ssä useimmat Halloween-bileet osuvat tälle viikonlopulle http://joonbug.com/newyork/halloween
– Kööpenhaminan Tivoli-huvipuiston Halloween-teema alkaa 12.10.2012 ja päättyy 28.10. http://www.tivoli.dk/composite-5253.htm
– Playboy Mansion pitää Kandy Halloween -bileensä 27.10.2012. Ei kannata googlettaa, tuloksissa myös matoja.

– Lahden Tivoli aloittaa Halloween-bileillä jo keskiviikkona 24.10. http://www.lahdentivoli.fi/?p=8325
– Suomen Epilepsialiiton Halloween-tapahtuma on 26-28.10.2012
http://www.epilepsia.fi/epilepsialiitto/epilepsialiiton_ajankohtaista/tapahtumat/tule_mukaan_kummittelemaan_suomenlinnaan.3832.news
– Moottorin Jyrinä – koko perheen tapahtuma 28.10.2012 http://www.tiketti.fi/Moottorin-Jyrina-Klubi-LIVE-Turku-lippuja/16729

Anglosaksisena Halloweenina 31.10. en bongannut Suomesta vielä lainkaan tapahtumia.

Kun taas 2. – 3.11.2012 Pyhäinpäivän viikonlopun kannalla ovat:
– Sokos Hotel Caribian Metal Halloween http://www.sokoshotels.fi/hotellit/turku/caribia/ajankohtaista/caribia-metal-halloween-2112012/
– Sam’s Comedy Club’n Halloween-klubi pe-la 2-3.11.2012 http://www.tiketti.fi/Comedy-President-Sokos-Hotel-Presidentti-Helsinki-lippuja/16733

Hajontaa on. Mutta juhlia rakastavat voittavat tänä vuonna, Halloweenia voi viettää lähes kaksi viikkoa putkeen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *