Milloin vietetään Halloweenia 2013, Suomessa?

Halloween!

Milloin on Halloween Suomessa vuonna 2013, ja milloin sitä pitäisi juhlia? En ollut tänäkään vuonna ensimmäinen googlettaja, koska ”oikea” anglosaksinen Halloween osuu torstaille 31.10.2013, mutta kotimainen pyhäinpäivä on vasta lauantaina 2.11.2013.

Anglosaksisissa maissa Halloweenin ”aikuisten juhlat” pidetään yleensä jo Halloweeniä edeltävänä viikonloppuna, ja lapset kiertävät karkki-jekuttamassa oikeana Halloweenina, eli tänä vuonna torstaina 31.10. Suomessa aikuiset tapaavat juhlia vasta pyhäinpäivän aattona, kun viikonloppuun muodostuu kaksi pyhäpäivää peräkkäin myös lauantaisin työskenteleville.


Tärkeimmät Halloween-faktat kootusti:

– Alunperin Halloween on ollut Shamhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä.

– Anglosaksiset maat viettävät Pyhäinpäivää 1.11., joten Halloween on heillä aina 31.10. Tänä vuonna 2013 se on torstai. Tämä on se päivä, jona kierrellään naamiaisasuissa naapuruston ovilla karkki-jekuttamassa.

– Suomalainen vanha maatalousyhteiskunnan aikainen sadonkorjuun juhla oli Kekri, jota juhlittiin ajankohdaltaan vaihtelevasti sadonkorjuutöiden päättyessä. 1800-luvulla tämä juhla vakiintui pyhäinmiestenpäivän yhteyteen.

– Suomen ev.lut.kirkko yhdisti Pyhäinpäivään vuonna 1955 kaksi juhlapyhää, joten meillä Pyhäinpäivä on aina 31.10. – 6.11. välille osuvana lauantaina. 2013 Pyhäinpäivä-lauantaita 2.11. edeltävä perjantai 1.11. olisi kirkkopyhien mukainen ”Halloween”, Pyhäinpäivän Aatto.

Alla vielä listaa Halloween-aiheisista juhlista.
Päivittelemme listaa vielä Halloweenin alla, kun enemmän tapahtumia julkaistaan.

Halloweenia edeltävän viikonlopun 25. – 27.10.2013 kannalla ovat:
– NYC:ssä useimmat Halloween-bileet osuvat tälle viikonlopulle http://joonbug.com/newyork/halloween

Kööpenhaminan tivolin Halloween -tapahtumaan kannattaa suunnata 11-27.10.2013.

Ravintola Kaisaniemen Halloween-bileet perjantaina 25.10.2013.

Semifinalin halloween-bileet, esiintymässä Lovegrapes ja Lovestone lauantaina 26.10.2013.

Halloween Warm-Up la 26.10. Ravintola Torvi, Lahti. Thedstroy x MC Temper (ger), Bates, Dj TJS.

Anglosaksisena Halloweenina 31.10.2013 juhlitaan:

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kahvilan Halloween-juhla 31.10 perhekahvila Kartanonkoskella, Vantaalla.

– Aikuisten juhlia ei tietenkään Suomessa järjestetä oikeana Halloweeninä, koska Alkoholi. Mitään juhlapäivää ei sovi viettää Suomessa niin, että maksavat asiakkaat joutuisivat jarruttelemaan juhlimista töiden takia. Torstai siis lienee unohdettu muuten kuin lastenjuhlissa, lounasruokaloiden koristelussa ja opiskelijapiireissä. 🙂

Kun taas 1. – 3.11.2013 Pyhäinpäivän viikonlopun kannalla ovat:

Koko perheen Halloween-juhla 1.11.2013 Huutjärven koululla, Pyhtäällä.

Brunnen- Grand opening – Halloween Helsingin kaivohuoneella perjantaina 1.11.2013.

Halloween in HEL 02.11.2013 Nosturin Halloween-bileet, mm. The 69 eyes, Sleep of Monsters, Neu Zaum, DJ Matt Groom.

Halloweentisko 2.11. Ravintola Torvi, Lahti. DJ Häiriintynyt Lammas, DJ Søren.

PRKL Clubin Halloween Bileet 2.11.2013 Helsingissä.

Jack-Up’n Halloween Bileet 2.11.2013 Haminassa

Paljakan halloweenbileet Paljakan laskettelukeskuksen rinneravintola Ski Börrissä 2.11.2013, alkuillasta koko perheelle ja illalla k-18.

Sysmän nuorisoseuran Halloween-juhla 2.11.2013 Onkiniemen Nuorisoseurantalo Rientolassa, Sysmässä.

(jos haluat oman tapahtumasi tähän näkyville, laita linkki allaolevaan kommenttikenttään ja lisään tapahtuman listalle 🙂 )

One comment

  1. Pankin talkkarit

    Kiitos, tämä oli kattava ja hyödyllinen. Tuo halloween onkin aina ollut jotenkin epämääräinen näiden meidän omien kekriemme ja pyhäinpäiviemme sotkiessa siinä lisää ü

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *