Milloin on Halloween 2018, Suomessa?

Halloween!

Perinteeksi muodostunut Halloween-illanvietto pitäisi taas järjestää, mutta koska? Koska on Halloween meillä Suomessa, ja milloin sitä pitäisi juhlia? En ollut ensimmäinen googlettaja, ja tänä vuonna konsensus on vielä enemmän hakusessa: muualla maailmassa Halloween osuu keskiviikolle.

Ensin faktat pöytään:

– Alunperin Halloween on ollut Samhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä.

– Anglosaksiset maat viettävät omaa Pyhäinpäiväänsä 1.11., joten Halloween on heillä aina 31.10. – All Hallows’ Eve, Halloween, eli Pyhäinpäivän aatto. Tänä vuonna se on keskiviikkona.

– Suomen Evankelis-Luterilainen kirkko yhdisti Pyhäinpäivään vuonna 1955 kaksi juhlapyhää, joten meillä Pyhäinpäivä on aina 31.10. – 6.11. välille osuvana lauantaina. 2018 Pyhäinpäivä-lauantaita 3.11. edeltävä perjantai 2.11. olisi kirkkopyhien mukainen ”Halloween”, Pyhäinpäivän Aatto.

Mutta ei se tietenkään ole näin helppoa. Anglosaksisissa maissa Halloweenin ”aikuisten bileet” pidetään yleensä jo Halloweeniä edeltävänä viikonloppuna, 27. – 28.10. Toisaalta Suomessa olisi järkevää juhlia pyhäinpäivän aattona, kun se aina viikonlopuksikin osuu, ja useimmilla on lauantai lomaa… Tämän vuoden keskiviikko-Halloween tuntuu sotkevan suomalaisten kuviot entisestään. Suomalaiset ravintolat toki ottavat ilon irti juhlavasta pikku-perjantaista, ja monet koulut ja lounasruokalat viettävät Halloweeniä tällöin Suomessakin. Toisaalta osa haluaa juhlia Pyhäinpäivän aattoa, ja toisaalta meillä Halloween on niin irtaantunut alkuperäisestä uskonnollisesta merkityksestään, että useimmat juhlivat sitä mielummin jenkkien tahtiin jo edellisenä viikonloppuna, ja pyhittävät Pyhäinpäivän kynttilöiden viemiseen haudalle ja hiljentymiselle. Ainakin syksyn juhlia rakastavat voittavat tänä vuonna, Halloweenia voi viettää lähes kaksi viikkoa putkeen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *