Tämän vuoden Blockfest-viikonloppu on nyt tuoreeltaan takana. Lähestyvän syksyn sää oli suosiollisen aurinkoinen eikä paljon miellyttävämpää tapahtumapaikkaakaan voisi toivoa käytännössä keskustassa. Kaikkiaan kuudes Blockfest järjestettiin nyt toista kertaa Tampereen ydinkeskustassa Ratinanniemessä perjantaina ja lauantaina, 23.-24. elokuuta.
Lavojen sijainneista, ruoka- ja juoma-alueista ei sen suurempaa motkottamista löytynyt. Erityisesti kiitosta sai vegeruoan tuominen myyntikojuihin. Edellisvuonnahan vegetaristit saivat tyytyä pelkkiin ranskanperunoihin, kun nyt Hälsans Kökin kojusta sai vegeburgereita, hotdogeja ja vegenugetteja. Vaikka festivaali oli myyty ennakkoon loppuun ei tungosta tuntunut olevan muualla kuin lavojen edessä ja jonoja vain naistenvessoihin. Sisäänkulku anniskelualueille sujui nopeasti eikä bisseä tarvinut jonottaa kuten esimerkiksi kokemuksen mukaan joka kerta Ilosaarirockissa.
Festivaalialueella puhelimista ei ollut hirveästi hyötyä. Soittaminen ei onnistunut ja tekstiviestit tulivat puoli tuntia myöhässä tai myöhemmin. Puhelimien nettiyhteyksistä ei ollut tietoakaan. Mietin mitenköhän Power It-akkumokkulat menivät kaupaksi alueella, jossa puhelinta ei voinut käyttää muuhun kuin kuvaamiseen tai festivaaliohjelman selailuun.
Yhteyksien riittämättömyyshän ei tietenkään ollut järjestäjän vika. Sen sijaan osoitan peukalolla alas mitä tulee festivaaliohjelmaan. Lähdetään ihan jo sen jakamisesta. Miksei sitä saanut missään järkevässä muodossa? Kaikki median välineet ovat kyllä vapaasti käytössä, mutta sitä ei nyt vain saatu aikaiseksi jakaa? Internet-sivuilla ja Facebookissa ennakkoon nähtävillä ollut ohjelma oli pienen tuhnuisen kuvan muodossa. Tekstiversiota ei ollut missään yleisesti nähtävillä. Kaikille puhelimille ei voinut Blockfest-applikaatiotakaan ladata, joten vaihtoehtoina puhelimien osalta oli tallentaa kuva puhelimeen tai ottaa siitä valokuva isommalta näytöltä puhelimen kameralla. Itse alueella ei jaettu lainkaan painettua ohjelmaa ja sitä kysyttäessä asiakkaat ohjattiin päälavan läheisille screeneille, joissa ohjelma vilahti aina mainosten seassa nopeasti. Tässä kohtaa puhelimen kameralle oli käyttöä. Toivottavasti kaikkien sitä tarvitsevien kännykkäkamerat olivat paremman puolella.
Blockfestin ohjelman pystyi tallentamaan mainosten seasta.
Ohjelman ja mainosten pyörittämisen lisäksi päälavan tapahtumat näytettiin screeneiltä. Harmi vain, että lavalle kuvaava kamera oli niin kaukana lavasta suurimman osan aikaa, että screeneille katsominen oli turhaa. Vasta Cheekin keikan aikana, joka oli siis viimeinen festivaalin esiintyjä, näin että kuva oli zoomattu lavalle ja siitä näki esityksen. Jos halusi. Muulloin se oli täysin hyödytön.
Päälavan live screen
Molempien lavojen ääni kuulosti todella surkealta kauemmas. Etenkin päälavan takaosassa se oli täyttä puuroa. Pienemmän lavan edessä sai kuitenkin ihan hyvin selvää sanoistakin, mitä nyt tietysti pitäisi olettaakin kaikilta live-esiintymisiltä, oli sitten kyse ravintolasta tai festivaalista. Esimerkiksi Ilosaarirockin saundiin verrattuna Blockfestin saundi oli ala-arvoista.
Kaikista pienistä ja suuremmista ongelmista huolimatta eniten narinaa aiheutti urpot ja juntit. Blockfesteille oli löytänyt melkoinen joukko huomioonottokyvyttömiä ihmisiä. Miehille oli järjestetty kusipaikkoja niin monta, ettei niiden vapautumista tarvinut kertaakaan odottaa viittä sekuntia kauemmin ja silti niiden viereen järjestäytyi usein pienen rivin verran aitaan kuseskelijoita. Niillä pisuaarien hajulukoilla ja säiliöillä on ihan oikeastikin tarkoitus.
Myös päälavan tungos ainakin Mac Millerin keikan alkupuolella oli liikaa. Kävelimme hyvissä ajoin ennen keikkaa jonnekin riittävän lähelle etuosaa, jotta lavalta kuuluva ääni olisi riittävän selvä, kuitenkin jättäen hyvän matkan meidän ja lavan väliin. Ennen keikkaa lavalta kuulutettiin kolmisen kertaa, että löysätkää nyt hyvät ihmiset hieman, etuosassa on jo ”melkoinen paine”. ”Ei tarvitse tunkea eteen”. En tiedä mitä sille paineelle sitten tapahtui, koska meitä vastaan se ei koskaan tullut edestä päin, vaan eteen tunki yhä enemmän porukkaa. Keikan aikana meidänkin tila kävi jo hyvin ahtaaksi ja jatkuva töniminen ihmisten liikkuessa eteenpäin alkoi ottaa todella pannuun. Ympäripäissään olevia täysi-ikäisiä kakaroita palavien röökien kanssa (siellähän oli siis tupakointikielto myös, jonka rikkomiseen en nähnyt kertaakaan puututtavan missään alueella) tönimässä ja juttelemassa keskenään muiden ihmisten yli kuin heitä ei siinä olisikaan. En tahdo nipottaa pienistä, mutta edellä mainitun päälle yleisön seassa lentelevät palavat röökit ja muovipullot alkoivat ylittää ymmärryksen. Kaverinikin otti hatkat jo keikan alussa. Vielä yksi tuuppija läikkyvine mukeineen, siitä seurannut väittely selän takana ja itseltäni alkoi proput palaa lopullisesti. Teki mieli käydä käsiksi. Samaan aikaan joku takanamme oleva kähmijä kuulemma puristeli tyttöjen perseitä. Tässä vaiheessa siirryimme taaemmas. Harmillisesti kuulin syyn vasta sen jälkeen, kun vaihdoimme paikkaa, pois pahemmasta tungoksesta, paikkaan, jossa ei tietenkään enää saanut mitään selvää Mac Millerin räppäämisestä. Toisaalta fiilis oli muutenkin pilalla koko keikasta. Itseasiassa, parhaiten Millerin keikasta sai selvää koko anniskelualueen kauimmassa nurkassa käymälöiden edessä, siis niin kaukana kuin lavasta pääsi päälavan alueella. Myös monin paikoin toistensa olkapäillä ratsastanut yleisö haittasi varmasti monen näkyvyyttä lavalle eikä siihenkään kukaan puuttunut.
Ja kun puhuin urpoista ja junteista, kaikki eivät löytyneet ainoastaan yleisön seasta. Näitähän oli buukattu lavallekin asti, mikä nyt tietysti olisi pitänyt tajuta jo ennen lippujen hankkimista. Toisaalta itselleni ehkä tärkein syy lähteä oli itse festivaali yleisesti ja Mac Millerin keikka. Nyt, kun kummastakin fiilis oli mitä oli, ei paljon jäänyt syitä ensi vuoteen, jollei mitään merkittävää artistilistaa tai muutosta ilmene.
Mutta palataanpa niihin artisteihin ja ollaan rehellisiä. Pienistä häistä ryyppyrallatuksiin ja Sini Sabotagen Levisten repeämisiin konemusiikkitaustoilla, ei kyllä oikein voi juntimmasta rap-/pop-musiikista puhua nykypäivänä. Alan olla vahvasti sitä mieltä, ettei tällä ole oikeastaan enää mitään tekemistä räpin kanssa. Wu-Tang Clanin RZA sanoi Aamulehden haastattelussa, että nuorten räppäreiden ”pitäisi vähintään tarttua mahdollisuuteen ja palata juurilleen, mennä New Yorkiin, Brooklyniin, Bronxiin” ja ”kävellä niillä kaduilla ja ymmärtää, mistä tämä musiikki tuli”. RZA:n mielestä on helppoa näyttää räppäriltä ja voi oppia hiphopista sitä kuuntelemalla, mutta he eivät välttämättä elä sitä. Ei ehkä ihan turha kommentti joidenkin kohdalla. Enkä oikein usko, että Rähinän R-logolippalakki tai tatuoidut käsivarret riittävät paikkaamaan sitä aukkoa, joka syntyy huudattamalla Blockfestin yleisöllä lapsitähti Robinin sanoituksia. Mutta kai se on Brädinkin paikkansa ansaittava.
Spektikin tuntui olevan meille uusi nimi ja ajattelimme katsoa mielet avoinna minkälainen artisti oli kyseessä. Valitettavasti tämäkään ei pisteille yltänyt ja tätä kirjoittaessa jälkeenpäin tajusinkin, että olen kuullut artistia monta kertaa aiemminkin, muttei mikään ihme, ettei ole jäänyt mieleen. Typerien rallattelujen ja dokausbiisien päälle ”Vinkkii Dj:lle” kuulosti jo niin naurettavalta vitsiltä, että vaihdettiin kokonaan lavaa. Hei Dj, älä soita paskaa musaa, vai miten se nyt meni? Joku saisi lisätä tuon kyllä Youtubeen, jotta koko paketti sielläkin olisi piirua vaille valmis. (PÄIVITYS: Löytyy nyt videon kera)
Viimeistään Blockfest pakotti miettimään, mikä on Suomi-rapin nykytila. Maassa kaivataan Rekamin ”Räpätäänkö Välillä”-biisin kaltaisia kappaleita tekemään eroa räpin ja soittolistapopin välille. Räppärit voisivat mm. miettiä hieman tarkemmin aiheita biiseilleen. Enää yhtään teknobiittijuomalaulua ei ainakaan tarvita vähään aikaan. Truismit eli itsestäänselvyydet ovat toinen hyvä esimerkki, mitä kannattaisi välttää. ”Vihaajat vihaa” ja ”Timantit on ikuisia”, ”Teen mitä haluun”, ”Kaikki tai ei kukaan”, ”Pojat on poikii” jne. Nytkö on ymmärretty jotain todella syvällistä, minkä ympärille kannattaa rakentaa kokonainen kappale? Nähtävästi kannattaa, koska sillä irtoaa paikka päälavalta tuhansien edestä.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki nousi valtamedian otsikoihin kommentoidessaan Gloria-lehdelle pitävänsä yhteiskunnallisesta Suomi-räpistä. ”Sen sijaan nämä cheekit ovat hirveää sontaa”. Sittemmin Arhinmäki sanoi MTV3:n Huomenta Suomi-ohjelmassa, että hänen sanamuotonsa ”ei ollut paras mahdollinen”. Silti Arhinmäki oli oikeassa. Truismiräppi ON tyhjänpäiväistä sontaa. Cheek taas otti osaa keskusteluun Blockfesteillä ja ilmeisesti omisti uuden ”Vihaajat vihaa”-kappaleensa Arhinmäelle, koska tämän kommentti oli saanut Cheekin äidin itkemään ja se oli sitten Cheekiä ottanut sydänalaan. No olipas se nyt sitten suvaitsevainen teko Cheekiltä?
Festivaalijärjestäjien taas kannattaisi miettiä löytyykö Blockfest- ja Summer Up-tapahtumien lisäksi tilausta myös hiphop-festivaaleille. Väitän, että jo pelkästään Rähinän, JVG:n ym:en listajyrien jättäminen juhannus- ja muiden ryyppyhulinoiden huoleksi tekee ihmeitä mille tahansa muulle tapahtumalle. En ainakaan itse aio enää maksaa kahdenpäivänlippua vain muutaman oikeastikin kiinnostavan artistin tähden, jotka on sekoitettu kaiken sonnan sekaan. Mutta vihaajat vihaa ja popparit näyttää pitkää nenää, nänä nänä nää nää, nänä nänä nää nää.
One comment
Sä kuulut vähemmistöön! Ei siis kannata tehdä ”ihkaaitoa” räppifestaria!